|
Post by Roland Ratzenkerberos on Aug 19, 2006 18:38:17 GMT 2
Raporttia myöhemmin. Pitää saada aikaa miettiä superlaatiiveja kuvaamaan Rolandin täydellistä, jumalaista ajosuoritusta.
|
|
|
Post by Roland Ratzenkerberos on Oct 7, 2006 22:58:51 GMT 2
Atlantan kisa oli monessa suhteessa käänteen tekevä, ja näytti mihin suuntaan kauden aikana on kehitytty. Kuten Formula1-sarjassa, eletään myös FormulaDe-sarjassa hulppeita hetkiä, kun uudet nuoret kyvyt nousevat ja pääsevät vihdoin omalle tasolleen. Näin vanhat kehäraakit, menneiden kisojen mestarit ja voittajat lyödään kerta toisensa jälkeen, musertaen pala palalta heidän itsetuntoaan ja mahdollisuuksia maailmanmestaruuteen. Alkukauden komettaa Horst Kierchensleischen jatkoi pohjamudissa rypemistään tuoden tallin tilille ties kuinka monennen keskeytyksen. Talli suorastaan mateli kisan viimeisillä sijoilla, Wittupaldin päästessä silti juuri ja juuri maaliin. Myös tämän hetken mm-johtaja perstappen jatkoi vaisuja esityksiään neljännellä sijalla. Metallitalli Lotus-Notes puhui totutusti taas suuria puheita ennen starttia, mutta jääden JÄLLEEN KERRAN keskikastiin, jonne he näyttävät jääneen pysyvästi. Kärkikamppailu käytiin todella vahvasti ajaneen eili vatasen ja viime kisojen kuumimman nimen, Roland Ratzenkerberoksen välillä. Roland tuli kisapaikalle itsetuntoa puhkuen ja täysin varmana voitostaan, olihan tilillä jo yhden kisan -ja yhden harjoituskisan voitto peräjälkeen. Lola oli siis osoittanut nousseensa huipulle, vaikka kilpakumppanit eivät vieläkään näytä ottavan tallin näyttöjä vakavissaan. Kateutta kenties. Rolandin haaveet näyttivät Atlantan viimeistä kierrosta kiertäessä turhilta, sillä eili vatanen oli Soberillaan kuronut pitkän kaulan muihin. Vatasen hehkutusta ja puheita voitosta kuultiin tiimiradion kautta jo puoli kierrosta ennen maalia. Hieno suoritus mm-sarjassa viimeisenä olevalta vataselta. Mutta kuten niin monesti ennen, Roland näytti kilpailukykyisyytensä ja ajotaitonsa, ja teki ennennäkemättömän nousun kärkeen, ohittaen pöllämystyneen Vatasen viimeisessä mutkassa ulkokautta. "En minä ymmärrä mitä tapahtui, en nähnyt Rolandia peileissä viimeisellä suoralla, kunnes se yhtäkkiä olikin takaspoilerissa kiinni. En tajua miten oli mahdollista että tyyppi tuli ohi vaikka ajoin täysillä, joku jeesus sen täytyy olla", päivitteli vatane. Ja tottahan on, että vastaavaa nousua ei ole kuunaan FOrmulaDe-maailmassa nähty. Rolandin viimeisen mutkan täydellinen ajosuoritus varmasti jääkin historiaan. Ratzenkerberos ajoi Lolan äärirajoillla, ja rasitti autonsa ihan piippuun, kun ajoi savuten ja sutien maaliin. Ratzenkerberos on ollut vähäsanainen kisan jälkeen, eikä kommenttia ole liiennyt kansainväliselle medialle. On kerrottu, että tämän hetken halutuin kuljettaja on niin sataprosenttisesti keskittymässä kauden päättävään kisaan, jossa ratkeaa myös maailmanmestaruus. Ratzenkerberoksen on nähty mm. juovan tallin sponsorijuomaa Prestoa metsän keskellä olevassa piilopirtissään. Lola-Ferrarin tallipäällikkö Flavio Prestore antoi kommenttia: "En minä tajua, mistä tällaisen kuljettajan olen löytänyt, ja pidän kyllä Rolandista kiinni vaikka nyrkein jos on tarvis.", uhoaa Prestore ja jatkaa: "Tällä voitolla Roland nousee suurien nimien joukkoon, ja vielä vuosikymmenien päästä ihmiset huutavat Ratzenkerberoksen nimeä ja muistavat tuon legendaarisen Atlantan GP:n viimeisen kierroksen. Tuskin vastaavaa tullaan koskaan enää näkemään.", ylistää PRestore ja jatkaa samaan hengenvetoon: "..paitsi ehkä kauden päätöskisassa Ratzenkerberoksen toimesta." Lola-Ferrarin toista autoa ajoi Mcabre Kankkune, joka tuurasi jälleen takuuvarmasti ajaen seitsemänneksi.
Kauden lähetessä loppuaan varikkohuhut myös kiertävät kuumina, mm. Ratzenkerberoksen ja Kierchensleischenin sekä Juan Manuel Fu***ion on nähty käyvän keskusteluja ja heiluttelevan setelinippuja. Virallisia lehdistötiedotteita tallipaikoista paljastettaneen piakkoin.
Ja totta, mm-sarja on saanut huiman käänteen. Maailmaanmestaruuteen yltäviä kuljettajia on vielä ainaki viisi, ja myös tallien mm-sarja on kihelmöivä. Mitä vain voi tapahtua, mutta jos allekirjoittanut olisi vedonvälittäjä, antaisin Rolandin voitolle aika pienen kertoimen ensi kisaan kuten myös maailmanmestari-veikkaukseen, niin mykistävää ja täydellistä on ollut tämän gladiaattorin ajo viime aikoina.
|
|